
Kaukaloistenkallion laavu sijaitsee Kintulammin luonnonsuojelu- ja retkeilyalueella Pirkanmaalla, noin 20 kilometriä Tampereen keskustasta pohjoiseen.
Laavulle kuljetaan merkittyä ja helposti kuljettavaa rengasreittiä pitkin, jonka pituus on noin 1,8 kilometriä. Reitin varrella sijaitsee myös toinen Kintulammin retkeilyalueen laavu, Kirkkokiven laavu (linkki esittelyyn). Kohde sopiikin hyvin myös perheille, aloitteleville retkeilijöille sekä matalan kynnyksen päiväretkikohdetta etsivälle.
Maisemalaavu jyrkänteen reunalla
Kaukaloistenkallion laavu sijaitsee kallion päällä, josta avautuu hienot näkymät jyrkänteen alapuolella sijaitsevalle lammelle. Pienten lasten kanssa retkeilevien onkin syytä pitää lapsia silmällä, sillä laavun edestä aukeaa jyrkänne alas.
Nuotion äärellä voi katsella uljaita kalliomäntyjä ja kuunnella luonnon ääniä, joskus bongata jopa kalasääsken. Tällaiset retkeilijän taukopaikat ovat yksi syy siihen, miksi Kintulammin retkeily alue on suosittu.


Ikipetäjä on kuin retkikohteen hiljainen vartija
Kaukaloistenkallion laavulta noin 250 metriä etelään, merkityn reitin varrella sijaitsee todellinen luonnonnähtävyys, vanha uljas ikipetäjä.
Tämä massiivinen kilpikaarnainen mänty on seissyt paikallaan jo useiden ihmissukupolvien ajan. Aikoinaan puussa on ollut kalasääsken pesä, ja siitä muistuttaa edelleen puun tyvelle kiinnitetty vanha "lain suojaama" - laatta.
Ikipetäjä todella tekee vaikutuksen kokonsa ja arvokkaan olemuksensa ansiosta. Moni retkeilijä pysähtyy kokeilemaan riittävätkö omat kädet tämän jättiläisen rungon ympäri, vaan tuskinpa riittää!


- Puuvaja, kuivia polttopuita ja kirves
- Helppo
- Autolla alle kilometrin päähän
- Ei jyrkkiä mäkiä ja polku hyvässä kunnossa
Parkkipaikan osoite: Keltolahdentie 47, 33680 Tampere
- Laavu, jossa nukkumatilaa viidelle henkilölle
- Tulentekopaikka ja istuintilaa
- Kuivakäymälä
- Puuliiteri kuivilla polttopuilla
- Opastaulu
- Helppo päiväretkikohde Tampereen lähellä
- Kauniit näkymät
- Lyhyt ja selkeä, merkitty rengasreitti
- Bongaa matkalla Kirkkokivi ja vanha kalasääsken pesäpuu
- Hyvät palvelut retkeilijälle